Ginga ja kiusaaminen

Olen sarjan faneihin tutustuessani törmännyt usein asiaan, jonka halusin nostaa esille, kun kerran ajatus lähti luistamaan pohdinnan suhteen. Varsinkin nuoret fanit tuntuvat saavan paljon kiusaamista osakseen pelkästään sen takia mistä sattuvat pitämään ja näyttämään usein sen myös enemmän tai vähemmän avoimesti. Myöhemmin tämä kiusaaminen voi johtaa sitten kiinnostuksen salailuun eikä asiaa haluta tuoda enää kenellekään esille. Se on sääli, kun mielenkiinnonkohteista puhumalla voisi tavata paljon samanhenkisiä ihmisiä.

Mitä useammin olen lukenut erilaisten fanien kokemuksia sitä nopeammin olen saanut käsityksen siitä millainen kokonaiskuva sarjasta kiusaajilla on: lapsellista koirasoopaa. En sitten tiedä onko sen kiusaamisen taustalla myös se asia, että koska Hopeanuoli ja Weed ovat mangaa tälläisiä pokkareita julkisesti lukevat leimataan mangahörhöiksi, jotka juoksevat pitkin kaupunkia pinkit peruukit päässään puhuen vain ja ainoastaan mangasta ja animesta ja siitä miten kaikki on niin kawaii. Jos luet mangaa yksin huoneessasi verhot ikkunan edessä ja ovi lukossa se on okei.

Myönnän, taatusti jotakuta voi ruveta nyppimään, jos ei osaa puhua kuin vain siitä yhdestä ja ainoasta asiasta ja silloin saattaa päästä sammakoita suusta. Mutta jos jotakuta pitää kiusata sen takia, että sattuu lukemaan tätä tiettyä sarjakuvaa niin pitäisiköhän miettiä elämälleen vähän jotakin sisältöä? Asia ei liikuta kiusaajan persusta millään tavalla, se ei ole häneltä pois eikä hän taatusti ole niin täydellinen että voi mennä arvostelemaan sitä mistä muut pitävät. Kaikilla on eroavia mielipiteitä, tietysti. Eivät kaikki tykkää samoista asioista eikä pidäkään, mutta asioista voi aina esittää mielipiteensä enemmän tai vähemmän järkevästi.
Valitettavasti on tullut huomattua, että lapset ja nuoret ovat pahimpia petoja toisilleen, tietyin poikkeuksin. Vanhemmat yleensä tajuavat jossakin vaiheessa, että toisten mielipiteitä ja mielenkiinnonkohteita voi kunnioittaa vaikkeivat ne olisikaan samoja kuin omat.

Harmittavan monella tämä kiusaaminen on yhdistynyt koulukiusaamiseen. Itse rohkenen sanoa olleeni koulukiusattu - oikeastaan suurimmaksi osaksi syrjitty noin 3-4 vuoden ajan, joten minulla on pieni haju siitä mistä puhun. Ginga oli vain yksi tekosyy muiden nenän nyrpistelylle ja syitähän riitti aina perheen uskonnollisesta vakaumuksesta ulkonäköön. Surkuhupaisinta tässä jutussa on se etten koskaan hieronut asiaa kenenkään naamalle, yksikseen nurkassa vihkoon koirien piirtäminen riitti.
"Miks sä aina piirrät noita sun Hopeanuolias?"
Pakko sanoa, että loppujen lopuksi en edes tiennyt enää kysyikö muut sitä hyvällä vai huonolla, en välittänyt. Mulkaisu tehosi aika hyvin kertomaan ettei kiinnosta puhua asiasta, jos aloitat tuohon sävyyn. Vuosien kyselyn, irvailun ja nälvimisen jälkeen en ikinä lopettanut. Ajattelin että piru vie, tämä on se ainoa asia, josta ette vie iloani, vaikka arvostelisitte ihan mitä tahansa muuta. Olen aina rakastanut piirtämistä ja suhde siihen vain pinttyi tiukemmin noina vuosina. Niinpä nyt parikymppisenä piirrän edelleen koiria suosikkisarjani Hopeanuolen inspiroimana. Olen saanut tähän mennessä vähintäänkin viisinkertaisesti kehuja piirroksistani siihen nähden miten paljon kuraa sain niskaani aiemmin.

Oli siis kyse mistä hyvänsä fanituksen muodosta, halusin lähinnä tehdä selväksi, että jos pidät jostakin kovasti - älä anna muiden pilata sen tuottamaa iloa.