perjantai 22. maaliskuuta 2013

Loputkin kokoelman lisäykset

Tänään tuli viimeinen pieni paketti, joten pääsen päivittämään nyt sitten hiukkasen isomman kokoelmaani saapuneen erän. Tavoittelen kyllä yhtä tuotetta tällä hetkellä, ilmoitan varmaankin esim. Hopeatiikerin facebook-sivulla, jos ja kun (toivottavasti) on tiedossa saanko tämän tuotteen vai en. Olen kyllä taistelemassa siitä ihan viimeiseen asti >3

Muttah, asiaanpa sitten.


Eli tuli hankittua kaksi samaa suomipokkarin julistetta, jossa on eri puolilla eri kuvat, nämä löytyivät Ginga-kirpputorilta. Tarkoituksenani oli kehystää nämä, mutta tarvitsenkin näköjään isomman kehyksen, kun mitä ostin.. onneksi yksi animaatiokalvo oli vielä kehystämättä ja se mahtui siihen.

Julisteiden kanssa ostin myös tälläisiä:


Kolme minulta puuttunutta keräilykorttia.


Tätä en varsinaisesti suunnitellut hankkivani, mutta se nyt tuli kuitenkin hankittua..

Eli todella upea korostusväritetty mallikuva P4:stä, kyseisestä hahmosta minulla ei ollut mallikuvaa vielä ollenkaan, joten tämä sattui paremmin kuin sopivasti, itse arvostan kovasti näitä värillisiä. Jouduin kuitenkin uhrautumaan vähän tämän eteen, sillä tein vaihdon methpringin kanssa. Mallikuva kuului siis alunperin hänelle ja hän puolestaan sai vaihdossa minulta gng-keräilykorttien kotelon, joka oli ainoa kolmesta erilaisesta, joka häneltä puuttui.

Ainoana varjopuolena on, että mallikuvan aitoudesta ei ole täyttä varmuutta, mutta kehtaan epäillä sen olevan ihan aito, mallikuva on alkujaan FutagoShopista ja laadullisesti se näytti hyvältä omiin silmiini, olen nähnyt huonolaatuisempiakin kopioita.


Sitten nämä tänään saapuneet :>

GNG-paperimagneettien pahviset kannet, oikein nätit livenä. Eivät millään halunneet pysyä suorassa kuvauksen aikana. Saivat minut harmittelemaan, kun luovuin kaikista paperimagneeteistani jonkin aikaa sitten, mutta onpahan edes nuo sitten. Paperikannet tuli ostettua englanninkielisestä facebookin ginga-aiheisesta osta/myy/vaihda-ryhmästä FutagoShopin ylläpitäjältä Lisalta.

Sain kaupan päälle vielä hyvitykseksi GNG-figuurien 1. sarjan lappusen, koska postittamisessa kesti useampi viikko kiireiden ja Lisan tietokoneongelmien takia. Yksi tälläinen minulla olikin jo, mutta kyllä toinenkin kelpasi ^-^

Vielä vähän lähikuvia näistä:






4 kommenttia:

  1. taas hyvä postaus :) seuraan blogiasi mielelläni :)

    http://hopsuhoperooblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Mahtava postaus :3 Epää että sait p4 mallikuvan josta itse haavailen kaiket päivät XD Minulla on 2 samaa julistetta mitkä sinä tilasit 8D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tulee yhtään parempi mieli niin ajattele sitä kuinka jouduin luopumaan jostain sen eteen XD

      Julisteet on hienoja :3

      Poista

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.