keskiviikko 1. elokuuta 2012

Mitä ovat Gengat?

Ajattelin kirjoittaa tässä myymisen ohessa napakan pienen tietoiskun monille tuntemattomasta asiasta, gengoista. Tutustuin näihin itsekin vasta hiljattain ja ajattelin avartaa animaation ja animen maailmaa muillekin tietämättömille.

Animaatiossa on aina tietty määrä kuvia tietyssä ajassa, samasta kohtauksesta on siis tehty monta eri kuvaa riippuen siitä kuinka kauan kohtaus kestää. Erot ovat minimaaliset, koska liike syntyy hitaasti. Animaatiossa yksityiskohdat, kuten ilmeet ja asennot jäävät helposti huomiotta, koska ihminen sopeutuu kuvien nopeaan vaihtumiseen ja ajattelee sen liikkuvana kuvana.

Varsinkin vanhoissa animaatioissa on käytetty luonnoksen lisäksi myös animaatiokalvoa, mutta uusimmissa kalvoja ei enää ole. Gengat ovat hyvin paljon animaatiokalvojen tapaisia, mutta käsin piirrettyjä. Varsinkin anime-harrastajille ja keräilijöille gengat ovat vielä animaatiokalvojakin harvinaisempia ja arvokkaampia, onhan kyse "alkuperäisestä piirroksesta". Genga-sana itsessään tarkoittaakin alkuperäistä kuvaa.

Gengoja on harvoin myynnissä, mutta usein niitä myydään isoina läjinä ja siinä määrin hinnatkin ovat melko hulppeita.




Tähän loppuun vielä kuva omasta gengastani ja kohtauksesta, josta se on.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien tarkistus päällä spämmiviestien vuoksi.